Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Kirjoitukset

 

Täältä löytyvät kaikki kirjoitukset, jotka olen tähän mennessä saanut aikaan.

Mistään osiosta ei löydy vielä kirjoituksia.

Jatkotarinat

Novellit ja muut sutaisut

Kesken jääneet

Kirja-arvostelut

 

Kirjoitusten takana

Ruudun toisella puolella näpyttelee menemään 16-vuotias, 2001 syntynyt tyttö, joka käy lukion ensimmäistä luokkaa ja kulkee netissä yleensä nimellä Epsuxx. Joitakin vuosia sitten löysin suntuubin ihmeellisen maailman, ja täällä sitä ollaan vieläkin. Ensimmäiset sivustoni olivat (tarina)roolipelejä, ja yhä vieläkin pyörin joissakin paikoissa - aktiivisen epäaktiivisesti. Yleensä kuljen nimellä Epsuxx, mutta toisaalta olen myös paikoissa, joista minua ei löydä sillä nimellä. Ja hox, minua puhuteltaessa x:ät voi huoletta jättää pois nimeni perästä!

Olen aina pitänyt kirjoittamisesta siitä asti kun ensimmäiset ala-asteen kirjoitelmat piti kirjoittaa. Sen jälkeen olen saanut kasaan sitä sun tätä, niin tarinaroolipeleihin kuin omiin kirjoitusohjelmiini. Olenpa joskus saanut aikaan "kirjankin", joka on käsin kirjoitettu erääseen vihkoon, kun olin ehkä..11? Mutta ei siitä sen enempää, en laske sitä varsinaiseksi kirjaksi, vaan yhtenä unelmanani on saada joskus aikaan oikea kirja.

Kirjoittamisen lisäksi pidän piirtämisestä ja lukemisesta, ja näitä kaikkia kolmea harrastan aina kun vain aikaa riittää. Sitä ei vain kamalasti riitä lukiokiireiltä sun muulta ajanvietteeltä, sillä käytän aikaani myös perheen ja ystävien kanssa puuhailemiseen, pianon soittamiseen sekä muutamiin tarinaroolipeleihin (olen ylläpitäjänä ystäväni kanssa täällä, ja lisäksi olen liittyneenä muutamissa paikoissa). Tuhlaan aikaani myös pelaamiseen.

Luen eniten fantasiaa ja pidän siitä genrestä eniten, joten myös omissa kirjoituksissani seikkaillaan pääsääntöisesti jonkinmoisissa fantasiatunnelmissa. Lempikirjailijoitani ovat Kerstin Gier sekä Terry Pratchett, mutta heidän kirjojen lisäkseen luen laajasti kaikenlaista kirjallisuutta. Lempikirjojani (näiden kahden kirjailijan kirjojen lisäksi) ovat muun muassa Harry Potterit, Myyttihovit ja lukuisat muut hyvät kirjat, joita kaikkia en voi edes muistaa.

Olen tosi huono kuvailemaan itseäni ja luonnettani, mutta olen enemmän ekstrovertti kuin introvertti. Huumorintajua löytyy (luullakseni) ja olen suhteellinen sosiaalinen ihminen. Lukion jälkeen aion luultavasti yrittää Lapin yliopistoon oikeustieteitä opiskelemaan.

 

 

 

 

 

 

©2018 Sirpaleita - suntuubi.com